torstai 14. huhtikuuta 2011

taas se päivittää

Mrr. Tulipas nukuttua kehnosti niin piirsin muun muassa tämän yön pikkutunneilla :) ei ollut motivaatiota jatkaa kuvaa tuota pidemmäs, kun hiusten piirrossa menee niin kauan. Nuo kaksi pistettä ovat palettini, jäi epähuomiossa kuvaan vielä :/ En tiedä miksi tein hahmosta surullisen, siitä vain tuli sellainen. Heitin vielä kuvan päälle tekstuurin ihan huvin vuoksi, tässäpä tämä nyt, haippadaippa!

Alastomuuksia

Heipä hei!! Tuipa sitten husattua muutama kuva tänään, ja vieläpä omaa harkintakykyäni vastaan postaan ne samalla tänne kun on hieman tullut laiskoteltua päivittelyn suhteen. Hmm hmm, tänään teemailin ihmisten parissa, opettelin värittelemään ihoa ja leikin piirtopöydällä kuten normaalisti. Piirsin kokovartalomeiningillä miehen ja naisen, mutta sensuroin pois alavartalot kun en jaksanut piirtää sormia kummallekaan :P


Jossain vaiheessa mies näytti aivan Markukselta, joten aloin tuunaamaan sitä hieman jännemmäksi, ja heitin realismilla vesilintua. Oli kivaa piirtää Markuksen kasvot ja oikea käsi, joka ei sitten olekaan tässä croppauksessa :D


Ja taaaseen. Que le foock? Nainen alkoi näyttämään Krista V:ltä.. jotenkin tuhma olo piirtää tuttuja ihmisiä alasti vahingossa. Laurin alitajunta? Hmm, Krista on kyllä tosi ihana tyttö mutta wtf? Poltan riivatun pääni, ei näin käy normaalisti. Rajasin tasa-arvon nimissä molemmille yhden rinnan :D Blogin ekat "rivot" kuvat, jeeh.. Avert your eyes, children!! :)

Terweisiä kuumasta Ranskasta!!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Elinan inspiroima



Kas hei!! Eiköhän siitä ole jo noin miljoona vuotta kun viimeksi päivitin, joten alanpas taas laittelemaan tänne hieman kuvia.. tässä siis noin 15 min sitten valmistunut kuva, jonka piirsin kun Elina haastoi että anime silmien piirtäminen on hankalaa... ööh, kaipa se on, lähti vähän sivuraiteille tämä muutenkin. Oli tosi mega kiva kun Marianne ja Co tuli käymään :D ensi kerran sitten nähdään kotopuolella!! Terkkuja kaikille!!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

(matka)kuumeessa hutaistu juliste



Olin ennen Pariisiin pakenemistani luvannut tekeväni mainosjulisteen, jos sitä kukaan muu ei ehdi hutaista. Niinhän siinä kävi, että lentopäivänä tussailin tuota kynä viuhuen eikä aikaa jäänyt edes väritykselle... Kaikki akvarelli- ja akryylimaalini oon onnistunut hukkaamaan kans, mutta pian panostaa toiseen, kivempaan ja kunnianhimoisempaan mainokseen. :)

PS. Merci beaucoup Lauri, oli mahtavaa!! <3

maanantai 28. maaliskuuta 2011

uusi tussi, uutta suttua!


Tserppa taas, löhöilin sohvalla telkkuruudun orjuuttamana, kun muistin ostaneeni uuden ohuen tussin. Piti sitten luonnostella kaikkea pikkukrääsää samalla kun kattelin Pasilaa... :> (Sivuhuomiona että sarja tosiaan jo toistaa itteään.)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

melkein päivitin.




Ja kas kummaa, täällä ei taas hetkeen ole tapahtunut yhtään mitään. Siispä laittelen pari kuvaa labran ja piirtämisen leppoisasta yhteissummasta, ei sillä että nää erityisen uunituoreita olis... ;)

torstai 3. maaliskuuta 2011

pärlugglan



Tosi mukavasti hujahti ilta piirustuskerhossa, en tosin siellä saanu viivaakaan paperille... Olikin liian hyvät jutut, ei kerinnyt millään! ;) Mutta kun tulin yöllä kotiin, himotti tarttua kynään ja piirtelinkin helmipöllöä (siitä joka biologin lempilintukirjasta). Sit kutsui sänky, mut teen ton kyllä joskus loppuun. Ja nyt tenttiluku jatkukoon - geneettinen bioinformatiikka, my love! <3

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä



(Tän kuvanlaatu on kymmenen ja puoli, kun kuva on 50kt:n tärähtänyt otos. Silti <3)

Terppa, otsikosta huolimatta kukaan ei ole menossa naimisiin - alkoi vaan taas nyppiä se, ettei täällä tapahdu mitään ja sorrun pakolliseen päivitykseen. ;) Olin jopa 5 päivää Heikinlaaksossa "ahkeruuslomalla" ja eihän siitä mitään siltikään tullut. Mutta tuijottelin sentään muutamia vanhoja piirustuksiani ja tajusin ihan unohtaneeni, mihin pystyisin jos vaan jaksaisin panostaa. Niinpä teinkin itelleni lupauksen, että teen tässä kuukauden aikana ees yhen vanhan kunnon nyherrystyön... :D
En tiedä miksi, mut jotenki mua alkaa aina naurattaa kun nään tän vanhan sammakkoluonnoksen. Omistan siis oikeasti noin dorkannäköisen, Tiimarista muinaisella 90-luvulla saadun krääsäpatsaan. Sen elämänasenne vaan niin vetoaa.


Ja viimeisenä juuri äsken tehty pikapiirros keittiön ikkunalasin heijastuksesta. Mittasuhteet kusee, käsi on spagetti eikä toi näytä multa, mutta tuolla minuuttimäärällä onkin turha odottaa multa taidepläjäystä. Mutta huomenna on piirustuskerho, ehkä saan tällä kertaa aikaiseksikin jotain! :)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

kotini on linnani.



Labra loppui ja lupauduin vielä tekee Symbiontille kuvituksen, vaikken enää toimittajakuntaan iloiseen kuulukaan... ja kyllä taas luovuus loiskusi, noot. Hukuin taas yksityiskohtaisen nyherrösten hyökyaaltoon. Kyseessä brittikuningattaren yksi lukaaleista aka Balmoral Castle, sinne vaan örkit ja haltiat ja prinssit hyökkäykseeen! Viivotinta ei tueta, joten nähtävillä on taas rumasti vänkyröiden muotojen anarkiaa. :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Elämäni eka sarjis

Hei vaan! Päätin tossa viime viikolla että saisin itsestäni irtoamaan jonkinlaisen sarjiksen tän viikon loppuun mennessä. Suuret oli suunnitelmat, hmm, vähemmän hienot ja suuret tulokset.. Oli juoni ja kaikkea olemassa, mutta teki mieli piirtää muita asioita joten niistä tuli sitten sarjis/sivu (ilman toki sitä juonta, eikä tässä mitään järkeä lopulta ole) :) Argh, oli sitten fiksua kanssa uhrata yöunia hieman. Tää on selvästi omistettu Mikolle kun tässä on katka! Taustamusiikkina Daft Punk ja nyt lievästi varmaan kuulen unissanikin näitä tulevina päivinä. Jeeh ja parin tunnin päästä viettämään kiinalaista uutta vuotta kavereille! Tuhlasin aikaa kans tän värittämiseen mutta oli kivempi näin.